Pihasa on nyt vuori villaa. Vuorivillaa. Tai kivivillaa, millä nimellä se nyt kulkeekaan. Äijä ja mies kävivät eilen hakemassa, kun kilautin kaverille (aka rautakaupan asian osaava myyjä, niitä on osaamattomiakin). Viikonlopuksi on talkooporukkaa tulossa kiitettävästi.
Äijä viimeistelee vihdoin ja viimein katon harjapeltien osalta - meillä on siis piiput pellitetty!!!
Sähkömies virittelee tilapäiset sähköt vanhalta sähkötaululta uudelle - tai virittelee ja virittelee, ammattilainenhan hän on. Uuden sähkökeskuksen virroittaminen on edellytys sille, että saadaan sähkölämmitys jossain vaiheessa käyttöön. Ja helpottaa se muutenkin, ei tarvitse vedellä roikkia pitkin pihaa, että saa valoa ja virtaa töitä varten (tai leikkejä, yläkerta on tällä hetkellä vallattu erilaisille taisteluleikeille).
Esikoinen ja miehen isä alkavat pähkäillä laajennuksen katon alimmaisen eristekerroksen asentamista (sinnehän tulee tämä nykyään tyypillinen kaksikerrosrakenne, eli alimmaksi kerros villaa levynä ja päälle puhallusvillakerros). Esikoinen, koska pienenä ja ketteränä pääsee hankaliin paikkoihin ;-)
Mummi ottaa hoiviinsa Muropaketin ja Sinappituubin, joten minäkin pystyn osallistumaan täysipainoisesti muonittamiseen ja talkootöihin.
Tänään illalla pitäisi yläkerta siivota (ne haarniskanpalat pois tieltä), raahata villapaalit sinne valmiiksi, samoin kakkoskakkoset, muovit ja muut tilpehöörät. Pitäisi valmistella ruuat huomiseksi, siivota huushollia sen verran, että saa majoitettua talkooväkeä ja vielä varmistaa, että kaikki tarvittava on saatavilla.
Ennenkaikkea laitan takkaan tulet!
Etsinnässä on ollut kamina/kiuas tilapäiseksi lämmönlähteeksi laajennukseen. Ei hirveästi tee mieli lämmittää sitä pelkällä sähköllä, kuutioita on kuitenkin reilusti. Suosituksia?
Vanhaa Upon kaminaa olen havitellut, sehän periaatteessa pystyy lämmittämään useita tunteja. Tosin kauheasti moititaan, että se pikeää piipun kitupoltollaan?
Joku kiuas olisi ainakin nopea lämmön nostamiseksi, mutta niissä ei sitten ole varaavuutta lainkaan. Onneksi tuon pitäisi nyt sitten jo pitääkin lämmöt, kun villat saadaan viriteltyä. Puutahan meillä riittää poltettavaksi.
Friday, October 14, 2011
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
No comments:
Post a Comment